ReMovement

Miten "ReMovement" eroaa Personal Trainingista?

Kun olet käynyt minulla jonkin aikaa NKT-hoidoissa (Neurokineettinen Terapia)​, olemme löytäneet sinulta luultavammin useampia kudoksia, jotka ovat olleet hermotuksellisesti paitsiossa. Kun näiden kudosten hermotus on hoidettu kuntoon, tulee niiden voimia kartuttaa. Tätä varten kehitin "ReMovement" hoidon.

Toisin kuin normaalissa Personal Trainingissa, emme aluksi keskity lihasmassan, kestävyyden taikka nopeusvoiman kartuttamiseen. Sen sijaan, keskitymme aiemmin hermotuksellisesti vähässä käytössä olleiden lihasten maltilliseen ja etenevään voimistamiseen ja liikkuvuuden ylläpitämiseen, jotta kehon lihaksiston tasapaino kohenee ja liikkumisesta tulee tehokkaampaa ja taloudellisempaa. Näin riskialttius liikuntasuorituksissa vähenee ja päivittäinen elämä helpottuu. Samalla myös riski uusille hermotuksellisille häiriöille vähenee.

Mikäli asiakas niin haluaa, voimme ottaa tavoitteiksi myös esimerkiksi moninivel liikkeiden liikemallien oppimisen, liikkuvuuden lisäämisen, lihaskunnon ja -massan, sekä kestävyyskunnon kohentamisen tai esimerkiksi jonkun tietyn taidon opiskelemisen.

Hoidoissa käytän vankkaa Personal Training taustaani. Koulutan myös hyvinvointi- ja liikunta-alojen asiantuntijoita, joten myös syvällinen kehon toiminnan ymmärrys tulee käyttöön.

Kuinka ReMovement etenee?

Kun olemme päättäneet yhdessä, että kehosi hermotus on parantunut, aloitamme halutessasi 6x tai 3x ReMovement paketilla. Teen tällöin kehosi nykytilaan sopivan, muokattavan ohjelman, jonka saat sähköpostiisi. Jatkossa voimme ottaa myös yksittäisiä kertoja tai jatkaa paketeilla.

Mitä tarkoittaa "Muokattava Ohjelma"?

Teen ohjelman perustuen tavoitteisiisi ja aiempiin löydöksiin. Jokaisella käyntikerralla käymme läpi annetut liikkeet ja katsomme täytyykö jotain muuttaa. Mikäli jotain liikettä tulee helpottaa tai vaikeuttaa, muokkaan sen ohjelmaan ja opetan kyseisen liikkeen sinulle. Jokaista ohjelman osaa voidaan muokata milloin tahansa.

Ohjelman liikkeitä tehdään joko 3x viikossa vähän kovempana treeninä (noin 75 min alku- ja loppuverryittelyineen) tai 6-7x viikossa noin 15-20 min treeneinä. Etenkin alkuun tämä jälkimmäisempi on paras tapa, jotta aiemmin heikot kudokset saavat voimistua rauhassa ja kevyesti.

Tarvitsenko painoja tai välineitä? Täytyykö minun käydä salilla?

Vastaus kaikkiin näihin on yleisesti ottaen "Ei", ei ainakaan aluksi. Kehonpainolla pääsee jo pitkälle. Joidenkin lihasten kohdalla tilanne helpottuu selkeästi, jos sinulla on esimerkiksi kevyt vastuskuminauha tai pienet käsipainot.

Hinnasto (alv 0 % vähäisen alv työn vuoksi)

1x30 min = 45€

3x30 min = 130€ (43,33€/krt)

6x30 min = 240€ (40€/krt)

Kolmen ja kuuden kerran paketit sisältävät muokattavan ohjelman

 
KYSYTTÄVÄÄ? OTA YHTEYTTÄ!
AnatomyFix
044 524 9651
kevin.gibbs@toimivakeho.fi
Kuutamokatu 8c28
02210 Espoo

Haluamme olla täysin läpinäkyviä tietojesi käytön suhteen.
Luethan tietosuojaselosteemme.
  • Anatomy Fix Facebook

kävijämäärä